Suunnittelu ja toteutus

Helppous

Olemme pyrkineet panostamaan tähän osa-alueeseen erityisen paljon, sillä kaikilta ei voi odottaa löytyvän aikaa tai halua jokaisen pilkun viilaamiseen, joten me teemme sen puolestasi. Valmissivuilla näet myös perusidean siitä, millaiselta sivut tulevat näyttämään.

Persoonallisuus

Vaikka olemme tehneet valmiiksi pohjatyöt, eivät tarjoamamme sivustot ole sen persoonattomampia kuin muidenkaan. Jokainen tilaaja saa vaikuttaa lopputuloksen sisältöön. Sivustojen ulkoasut perustuvat yleensä avoimen lähdekoodin pohjiin, mutta emme toteuta useammalle asiakkaalle samoja sivupohjia – näin pyrimme pitämään lopputuloksen uniikkina.

Nopeus

Tiesitkö, että usein sivuston tilaaja joutuu odottamaan viikkoja nähdäkseen edes vedoksen siitä millainen sivusto voisi olla ja vasta tässä vaiheessa asiakas pääsee kertomaan muutostarpeistaan. Me jätämme odottelut kokonaan väliin, sillä teemme työn valmiiksi tarjoamalla valmissivut, joista sitten voimme yhdessä jatkaa persoonallisen lopputuloksen löytymiseksi.

Hinta

Poljemme alan hintoja, koska uskomme siihen mitä teemme, ja mielestämme jokaisella, myös pienyrityksellä, tulee olla yhtäläinen mahdollisuus hyödyntää Internetin tarjoamaa näkyvyyttä ja löydettävyyttä.

Taustatiimi

Valmissivut ei ole itsenäinen yritys, vaan useamman tiimissä työskentelevän ammattilaisen yhteenliittymä, jossa jokaisen taidot tukevat kokonaisuutta. Siten pystymme tehokkaasti vastaamaan monimutkaisempiinkin haasteisiin.

Vakioporukastamme löytyvät muun muassa